|
"Valmennus perustuu moniulotteiseen näkökulmaan terveyden eri osa-alueista. Hyödynnämme valmennuksessamme sekä käytännössä toimivia, että tieteellisessä tutkimuksessa käytettäviä, toimintakykyä arvioivia mittareita ja kartoituksia.
Ikääntymisemmehän on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa merkittävästi sekä toimintaympäristömme että geenimme. Osa ympäristötekijöistä, kuten liikunta ja ravinto ovat omista valinnoistamme riippuvaisia. Sosiaalinen terveys ja henkinen hyvinvointi ovat myös osa kokonaisvaltaista hyvinvointiamme.
Vaikuttakaamme sinne, mihin juuri Sinulla on mahdollisuus. Muutos on mahdollista, jos Sinä koet sen tärkeänä. Me autamme Sinua löytämään polun alun."
- Mika Liukkonen, vastaava valmentaja
Tämän hetkinen kuntosi on helppo selvittää muutaman arkielämän esimerkin kautta. Tee siis viereinen testi, niin saat pientä osviittaa siitä, missä tällä hetkellä mennään henkisen ja fyysisen hyvinvointisi kanssa.

DeepLead Oy:n palveluihin kuuluva DeepHealth-konsepti käynnistyy moniammatillisen, lääkärijohtoisen työryhmän valmentamana. Valmennuksessa hyödynnetään Syväjohtaminen-valmennuksen pääperiaatteita terveyskäyttäytymiseemme pureutuen.
Tavoitteena on kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän käyttäytymisen edistäminen kunkin valmennettavan henkilökohtaiset ominaisuudet huomioiden. Valmennuksen pilotti toteutetaan yhteistyössä liikuntakeskus Pajulahden kanssa.
|