2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
Muutosvalmiuksia vahvistamassa
Patrik Scheinin, Helsingin yliopisto
Helsingin yliopistossa runsas vuosi sitten käynnistyneeseen myllerrykseen valmistauduttiin etukäteen syväjohtamisen valmennuksessa.
Helsingin yliopistossa kasvatustieteen professorina ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan dekaanina työskentelevä Patrik Scheinin kertoo etukäteisvalmistautumisen helpottaneen huomattavasti yliopistouudistuksen läpivientiä.
- Muutos herättää aina huolta ja pelkoa siitä, mitä se käytännössä tulee kenenkin kohdalla tarkoittamaan. Vielä noin 15 vuotta sitten Helsingin yliopistossa oli yli 120 erillistä laitosta. Matkan varrella määrä on supistunut ja nyt toteutettujen rakenteellisten muutosten myötä laitoksia on jatkossa 24. Se tarkoittaa väistämättä muutoksia myös päivittäiseen toimintaan.
Saman pöydän ääreen
Koko Helsingin yliopiston keskusjohto osallistui syväjohtamisen valmennukseen vuoden Patrik Scheinin2009-2010 aikana. Patrik Scheininin mukaan erilaisten henkilöstöjohtamiseen liittyvien näkemysten ja mielipiteiden jakaminen olivat valmennuksen arvokkainta antia.
- Oli hienoa saada niin suuri joukko johtoa kerralla saman pöydän ääreen, jossa ihmiset saivat palautetta toiminnastaan aikana, jolloin se oli erityisen tarpeellista.
Ennakko-odotuksista poiketen ryhmä oli monista asioista, kuten hyvästä johtamistavasta, yllättävän yksimielinen.
- Valmennuksen aikana asioihin syntyi yhteinen tarkastelutapa. Se myös kirkasti ajatustamme siitä, että yliopisto jos mikä asiantuntijayhteisö, jonka arvokkain resurssi ovat ihmiset. Siksi henkilöstöjohtamisen merkitys on erityisen suuri.
Metsää puilta
Patrik Scheinin sanoo syväjohtamisen valmennuksen tuoneen uusia ajatuksia omaan johtajuuteen.
- 360-profiilin myötä minulle kirkastui, että aivan kaikissa asioissa en ollut nähnyt metsää puilta. Eniten ruodusta poikkesi oma käsitykseni itsestäni. Muut tuntuivat sen sijaan olevan kovin yksimielisiä siitä, millainen olen. Se haastoi ajattelemaan, miltä toimintani näyttää muiden silmissä.
Kehittymislausettaan ”Auta muita loistamaan” hän toteuttaa päivittäin, sillä niin opiskelijoiden, tutkijoiden ja kuin koko tiedekunnan menestyksen ja tuottavuuden edistäminen kuuluu dekaanin tehtäviin.
- On helppoa ajatella rakenteita ja toimintaa, ja unohtaa ihmiset, joita varten niitä ollaan tekemässä. Syväjohtamisen myötä moni asia asettui osaksi selkeämpää kokonaisuutta, Scheinin tiivistää.
Ylimmän johdon hyvien kokemusten myötä Helsingin yliopisto päätti, että kaikki uudet johtajat saavat jatkossa terävöittää johtamistaitojaan syväjohtamisen valmennuksessa. Seuraava valmennusryhmä käynnistyy kuluvana vuonna.
TARU SCHRODERUS, 11.1.2011
Pähkinänkuoressa:
Helsingin yliopisto
Vuonna 1640 perustettu Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaita monitieteisiä tutkimusyliopistoja. Lähes 4 000 tutkijan ja opettajan yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja 17 muulla paikkakunnalla. Opiskelijoita on 35 000, minkä lisäksi 30 000 osallistuu aikuiskoulutukseen. Helsingin yliopisto haluaa jatkossa lujittaa asemansa maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukossa ja toimia aktiivisesti ihmiskunnan hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.
Avoimet valmennukset
Katajanokan kasino, HELSINKI
Uutiset
Ota yhteyttä
Soita meille: 010 281 5590
(ma-pe 08-17)
Tai laita meille sähköpostia
info@deeplead.com
(vastaamme 24h kuluessa)


