2013

2012

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

Auttamisen halu ja oikeudenmukaisuus

Abdel Maiche, LSHP

"Auttamisen halu ja oikeudenmukaisuus ovat olleet minulla aina voimakkaita. Ja se on ohjannut minun toimintaani. Ja saanut minut myös vaikeuksiin " , pohtii algerialaissyntyinen, nykyinen rovaniemeläinen lääkäri Abdel Maiche.

" Muistan kun kouluaikana luokassamme oli sekä algerialaisia että ranskalaisia oppilaita. Opettaja löi korvalle rikkeestä vain algerialaisia. Ei koskaan ranskalaisia. Tämä oli niin ilmeistä, että kerran kun opettaja taas rankaisi lyömällä algerialaista, sanoin opettajalle että lyö minuakin, vaikken ollut tehnyt mitään rikettä. Tietenkin sain kärsiä suorapuheisuudestani , mutta opettajaan se vaikutti niin ettei lyöntejä enää tullut."

Värikkäät elämän vaiheet

Oman lääkärityönsä ohella Abdel Maiche toimii myös Syväjohtamisen valmentajana. " Syväjohtamiseen tutustuin Jarno Anttalaisen kautta. Jarno toimi Helsingissä nuorisojalkapallojoukkueen valmentajana ja tutustuin häneen ja Syväjohtamiseen sitä kautta. Totesin, että Syväjohtamisen arvot olivat silloin jo hyvin pitkälle kuin minulla. Ja siitä se alkoi."

" Olen ollut mukana muutamissa valmennustilaisuuksissa Suomessa. Olen ollut mukana myös käynnistämässä Syväjohtamisen valmennustoimintaa Venäjällä. Ja tietenkin koetan soveltaa Syväjohtamisen oppeja myös omassa johtamistyössäni."

Abdel Maiche on epäilemättä Syväjohtaminen DL Oy:n valmentajajoukon värikkäimmän taustan omaava henkilö. Mies on olemukseltaan rauhallisen ja tasapainoisen tuntuinen, mutta mitä sanotte näistä saavutuksista ja vaiheista.

Lapin Sairaanhoitopiirin onkologian yksikön ylilääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, syöpätautien dosentti. Syntynyt noin 60 vuotta sitten Algeriassa, kokenut nuorena poikana Algerian itsenäistymistaistelut Ranskaa vastaan, harras muslimi, mutta opiskellut nuoruudessaan myös jesuiittakoulussa.

Aloitti arkkitehdin ja lääketieteen opiskelut Algerian pääkaupungissa Algerissa. Oli mukana opiskelijoiden demokratialiikkeessä sosialistista hallitusta vastaan. Erotettiin yliopistosta. Pystyi kuitenkin jatkamaan lääketieteen opintoja armeijassa, josta pääsi jatko-opintoihin Leningradiin. Valmistui seitsemän vuoden kuluttua lääkäriksi Leningradissa. Siellä oloaikanaan löysi suomalaisen vaimonsa. Häät pidettiin Helsingissä 1977. Avioliitosta, joka on jo purkautunut on syntynyt tytär ja myöhemmin poika.

Pako Algeriasta Suomeen

Palasi sotilaslääketieteen koulun johtajaksi Algeriaan. Joutui riitaan esimiehensä kanssa, koska ei hyväksynyt esimiehensä korruptoitunutta käytöstä. Uhattiin sotaoikeudella. Pakeni Ranskaan Marseilleen, josta matkusti junalla Pariisiin. Lensi sieltä Helsinkiin, jossa odottivat vaimo ja tytär.
Pääsi tekemään sairaanhoitoon liittyviä töitä mm. Meilahdessa, Marian sairaalassa, Hesperiassa, joista sai kokemusta suomalaisesta lääketieteestä. Vaikka oli jo valmistunut lääkäriksi, suoritti vielä opinnot ja tutkinnot, jotka laillistivat toimimaan lääkärinä Suomessa. Erikoistui sädehoitoon ja syöpähoitoon. Väitteli suomeksi lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi ja sai syöpätautien dosentuurin Helsingin Yliopistossa.

Toimi 1995-1996 Emiraateissa Abu Dhabissa syöpäklinikan johtajana. Valittiin v. 1998 Rovaniemelle perustettavan syöpäyksikön johtajaksi. On ensimmäinen onkologi Lapissa. Uusissa naimisissa,vaimo Seija. Ihailee Lapin luonnon avaruutta ja kauneutta. Huuhtoo mm. kesäisin omalla valtauksellaan Kutturassa kultaa. Puhuu sujuvasti arabiaa, ranskaa, venäjää, englantia ja suomea. Suomen kansalainen vuodesta 1977.

Suomalainen väheksyy liikaa itseään

Kun kokemusta ja näkökulmia on niin monia, mitkä ovat mielestäsi suomalaisen johtamisen vahvuudet ja toisaalta kehittämisen kohteet?

"Ammattitaito, rehellisyys - ainakin aikaisemmin - ja oikeudenmukaisuus tuntemiaan henkilöitä kohtaan. Kehittämisen paikka on se, että suomalainen vähättelee itseään liikaa. Olen jopa havainnut asennetta; anteeksi että olen hyvä. "

" Suomalaisen kanssa tutustuu ehkä vähän hitaammin kuin monessa muussa maassa. Suomalainen on enemmänkin odottavalla kannalla, että toinen tekee aloitteen. Tutustuminen onnistuu parhaiten vaikkapa taloyhtiön talkoiden jälkeen parin kaljan jälkeen saunassa", muistelee Abdel.

Onkologina Abdel Maiche johtaa noin kymmenen hengen yksikön toimintaa. Mitä johtaminen ja johtajuus sinulle henkilökohtaisesti merkitsee?

" No ehkä voisi sanoa niin, että toimimalla hyvänä johtajana pystyy auttamaan ja kehittämään organisaatiota paljon enemmän kuin alaisen roolissa. Ja tätä kautta auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaitamme, syöpäpotilaita."

Syöpälääkärillä itselläänkin syöpä

" Olen ollut tässä tehtävässä nyt kahdeksan vuotta ja olemme saaneet yksikön toimimaan mielestäni hyvin. Se on edellyttänyt hyvää yhteistyötä monien muiden terveydenhuollon yksiköiden kanssa, mutta nyt syöpäpotilaat saadaan entistä nopeammin hyvään hoitoon. Teemme täällä kaikkea muuta syöpähoitoon liittyvää paitsi emme anna sädehoitoa, joka tehdään Oulussa. Jokaista potilasta kuunnellaan yksilönä ja otetaan hänen toiveensa mahdollisimman hyvin huomioon."

Joskus tuntuu siltä, että elämä on paradoksia. Kuten se, että syöpälääkärinä toimiva itse saa myös syövän. " Minulla todettiin jokin aika sitten virtsarakkosyöpä. Se on nyt hoidettu ja asiaa seurataan. Ei minulla ole mitään pelkoa sairauden suhteen. Olen elänyt hyvän elämän. Ja on hyvä tunne tähänastisesta elämästä. Sen suhteen ei ole häpeämistä, ehkä se herättää joissakin kunnioitustakin " , toteaa tulevaisuuteen rauhallisesti suhtautuva Syväjohtamisen valmentaja oto Abdel Maiche.

Teksti ja kuva: RISTO KAUPPINEN, 8.6.2005

Muslimina Abdel Maiche noudattaa vuosittain kuukauden kestävää paastoa. Auringon noususta, auringon laskuun ei saa syödä eikä juoda mitään. "Koska paastonaika muuttuu vuosittain, Lapin oloissa tämä tuottaa kesäaikaan vaikeuksia, mutta silloin noudatan lähimmän muslimimaan eli Turkin auringon nousu- ja laskuaikoja" , toteaa Abdel Maiche. "Rukoilut suoritan mielessäni heti herättyäni, illalla nukkumaan mennessäni ja myös vaikkapa autolla ajaessani."