2013

2012

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

”Muutos lähti minusta itsestäni”

Jari Rosendal, Outotec

Outotecissa käynnissä olleet muutokset motivoivat Non-ferrous Solution –alueen johtajan Jari Rosendalin kehittämään itseään syväjohtamisen avulla. Henkilökohtaisesta sparrauksesta alkanut syväjohtamisen valmennus laajeni pian hänen johtamansa liiketoiminta-alueen johtoryhmään. Nyt vuorossa ovat asiantuntijat, esimiehet sekä projektijohtajat ja -päälliköt.” 

Outotecin Non-ferrous Solutions -liiketoiminta-alueen johtaja Jari Rosendal on viihtynyt talossa jo reilun 20 vuoden ajan. Juniori-insinööristä erilaisten asiantuntija- ja johtotehtävien kautta konsernin johtoryhmään edennyt Rosendal tutustui syväjohtamiseen ensimmäisen kerran puolustusvoimissa kertausharjoitusten yhteydessä.

Kun Outotecin toimintaympäristössä tapahtui yritysostojen ja konsernin liiketoimintamallin muutoksen myötä merkittäviä muutoksia, Rosendal koki kaipaavansa sparrausta omaan henkilöjohtamiseensa, haastavan vaiheen yli.  Avukseen hän pyysi syväjohtamisen valmennuksen ”isän”, Vesa Nissisen.

- Vesa ryhtyi henkilökohtaiseksi valmentajakseni vuonna 2010 alussa. Kävimme hänen kanssaan läpi erilaisia syväjohtamisen ratkaisumalleja ja case-esimerkkejä sekä haasteita, joiden edessä olin. Halusin tehdä itsestäni paremman ihmisen ja johtajan. Tiedostin, että muutoksen on lähdettävä minusta itsestäni, jotta voin edesauttaa onnistumista organisaation sisäisissä muutoshaasteissa sekä ostettujen liiketoimintojen integroinnissa osaksi Outotecia.

Pehmeämpiä arvoja

Kun Vesa Nissinen lähti työhaasteiden perässä Saudi-Arabiaan vuoden 2011 alussa, Jarin sparraus siirtyi Deep Leadin toimitusjohtajan Jarno Anttalaisen vastuulle. Samalla he ryhtyivät suunnittelemaan sparrauksen laajentamista rakenteilla olevaan uuteen johtoryhmään.

- Pidin valmennusta niin hyödyllisenä että halusin jakaa sen koko johtoryhmäni kanssa. Valmennus tuli tarpeeseen, sillä johtoryhmässä istui 12 toisilleen jokseenkin uutta ihmistä. Koin, että keskinäisessä kommunikaatiossamme ja työskentelyläheisyydessä oli parantamisen varaa.

Rosendalin mukaan Outotec on melkoisen suoritusorientoitunut yhtiö, jossa kovat arvot tahtovat nousta kunniaan.

- Valmennuksen myötä halusin nostaa esille myös pehmeämpiä ja inhimillisempiä arvoja. Jotta tuloksemme olisi tulevaisuudessa vieläkin parempi, meidän tulee satsata ihmisten ja heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kehittämiseen. Menestyksen kannalta on ratkaisevan tärkeää, miten johtavassa asemassa olevat käyttäytyvät tiukoissa paikoissa, kuinka hyvin he osaavat kuunnella alaisiaan ja kommunikoida heidän kanssaan.

Jatkoa luvassa

Jari Rosendal sanoo syväjohtamisen valmennuksen kantaneen yhtiössä hedelmää.

- Aivan aluksi en kertonut johtoryhmälle, millaiseen valmennukseen he ovat menossa. Kun selvisi, että kyse ei olekaan perinteisestä myynti- tai johtamiskoulutuksesta, vaan oman itsensä kehittämisestä, moni hämmästyi. Vastaanotto oli kuitenkin erittäin positiivinen ja vuoden kestäneen valmennuksen jälkeen suurin osa johtoryhmäläisistä halusi tarjota valmennuksen omille alaisilleen. Tällä hetkellä olemme edenneet asiassa niin paljon, että seuraavat kaksi kahdentoista hengen valmennusryhmää ovat juuri käynnistymässä.

Rosendal sanoo huomanneensa, että monen johtoryhmässä istuvan kommunikointitapa on pehmentynyt - hyvää suoritushenkeä menettämättä.

- Ihmiset ovat selvästi miettineet ja pohtineet omaa käyttäytymistään. Valmennuksen myötä myös johtoryhmän sisäinen kommunikointi on kehittynyt. Syväjohtaminen antoi meille yhteisen vuorovaikutuksen kielen.

Omaa 360-profiiliaan hän luonnehtii hyvin paikkansa pitäväksi. Myös kehittymispolulla on tapahtunut selvää edistymistä.

- Parissa viime profiilissani kehitys on mennyt oikeaan suuntaan. Kolmannen profiilin jälkeinen kehittymislauseeni ”Pysähdyn, keskityn, kysyn ja annan tilaa kuuntelemalla” kielii kiireestä, jonka kanssa me kaikki painimme jatkuvasti. Omalla kohdallani valmennus on tehnyt tehtävänsä, sillä vaikka kalenterini on edelleen yhtä täynnä kuin ennenkin, asennoidun kiireeseen aivan eri tavalla.

Syväjohtamisen valmennusta Rosendal suosittelee erityisesti organisaatioille, jotka käyvät läpi muutosprosessia.

- Muutoksen läpivientiin syväjohtaminen antaa erityisen hyviä työkaluja. Se myös herkistää ajattelemaan omaa käyttäytymistä, itseilmaisua ja toimimista ryhmässä. Uskon, että jokainen valmennuksen läpi käynyt saa siitä jotakin hyödyllistä itselleen.

TARU SCHRODERUS 4.4.2012

Pähkinänkuoressa

Outotec

Outotec Oyj on maailmanlaajuisesti toimiva suomalainen pörssiyhtiö, joka suunnittelee ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä mineraalirikastamoja ja metallurgisia laitoksia, prosesseja, erikoislaitteita ja elinkaaripalveluja perusmetallien tuotantoon, rautamalmin, ferroseoksien ja titaanipitoisten raaka-aineiden prosessointiin, rikkihapon tuotantoon, sekä alumiinioksidin ja kevytmetallien tuotantoon. Lisäksi Outotecin teknologioita käytetään poistokaasujen käsittelyyn, koksitukseen, bioenergian tuottamiseen, öljyliuskeen ja öljyhiekan jalostamiseen sekä teollisuusvesien käsittelyyn. Toimitusten laajuus vaihtelee kannattavuusselvityksistä kokonaisiin avaimet käteen laitoksiin. Tyypillinen toimitus käsittää räätälöidyn teknologiaratkaisun, suunnittelun, prosessilaitteet, automaation, projektin toteutuksen ja laitoksen elinkaaripalvelut.

Monet Outotecin teknologiat ovat EU:n luokituksen mukaan parhaita käytettävissä olevia tekniikoita (BAT - best available techniques).

Outotec toimii maailmanlaajuisesti, ja sillä on toimipaikkoja 24 maassa ja toimituksia yli 80 maahan. Outotecillä oli vuoden 2011 lopussa 3 883 työntekijää. www.outotec.com