Sami Päivike

Managing Director

Sami on työskennellyt henkilöstön valmennuksen parissa vuodesta -96 lähtien. Hän on erikoistunut erityisesti toimintakokemuksellisiin valmennusohjelmiin, jotka keskittyvät ryhmädynamiikkaan, tiimityöskentelyyn ja ongelmanratkaisutaitoihin. Syväjohtamisen valmentajana Sami on toiminut vuodesta 2005 lähtien, vastuuvalmentajana vuodesta 2008 lukien. Prosessin vaikuttavuus, tutkimuksellinen tausta sekä henkilökohtaisen ja työyhteisön kehittymisen rinnakkain tarkastelu olivat seikkoja, jotka motivoivat lähtemään mukaan Syväjohtamiseen. Omana henkilökohtaisen kehittymisen osa-alueena Samilla on tehdä asioita järjestelmällisemmin. Konkreettinen kehittymisaluse vuodelle 2012 onkin "organisoidun".

Tällä hetkellä Sami työskentelee toimitusjohtajana omistamassaan yhtiössä, joka harjoittaa liiketoimintoja kolmelle eri osa-alueella; valmennus-, matkailu- sekä elokuva- ja tv-tuotanto. Valmennusliiketoimintaa harjoitetaan paitsi Suomessa, myös Keski-Euroopassa, Iso-Britanniassa ja Scandinaviassa. Matkailuliiketoiminnot keskittyvät pääsääntöisesti Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin, Venäjän pohjoisosiin sekä Itävaltaan. Mainoselokuva-, elokuva ja televisiotuotantoihin liittyvät palvelut kohdentuvat erikseen tuotannoista riippuen sekä kotimaisiin, että kansainvälisiin kohteisiin.

Vapaa-aikana Sami liikkuu melko monipuolisesti. Jokapäiväistä kuntoa ja hyvinvointia hän ylläpitää ja kehittää lenkkeillen ja salilla. Ammattimaiselle tasolle saakka hän edennyt mm. koskenlaskussa, erilaisissa köysi- ja seikkailutoiminnoissa sekä laitesukelluksessa. Taustalla liikuntakipinään on aktiivinen urheilunuoruus esteratsastuksen, pesäpallon ja seikkailu-urheilun saroilla.

Valmentaja