Everstiluutnantti, Sotatieteiden tohtori
Deep Lead Oy:n kehittämisessä Mika Kalliomaalla on valmennuksen ohella
painopisteenä opetusmenetelmällinen kehittäminen. Tällä hetkellä työn alla on
erityisesti verkkotuetun oppimisen mahdollisuuksien liittäminen johtajana kasvun
tukemiseen. Erityisalueena Mika on kehittänyt omaa osaamistaan
asiantuntijaorganisaation johtamisessa sekä viestinnän ja johtamisen
yhdistämisessä.
Mika väitteli vuoden 2003 syksyllä verkkotuetun opiskelun
kehittämisestä puolustusvoimien toimintaympäristössä. Hän on ollut mukana
kehittämässä monimuotoista opetusta ja tätä tukevia opiskeluympäristöjä
puolustusvoimissa noin seitsemän vuoden ajan.
Kouluttaja- ja
johtamisvalmennuksesta Mikalla on henkilökohtainen noin vuosikymmenen mittainen
kokemus puolustusvoimissa kouluttajana, opettajana, koulutussuunnittelijana ja
tutkijana.
Mika näkee valmentajana vahvuudekseen yhteisöllisesti tuetun
yksilöllisen oppimisen ohjaamisen. Hän haluaa kehittyä erilaisten johtamisen
toimintaympäristöjen tulkinnassa. Konkreettinen kehittymislause Mikalla tällä
hetkellä on "Ota rooli".
Vapaa-aikana
Mikan tavoittaa lasten harrastusten parista jäähallilta tai
lenkkipolulta.
Mika on Deep Lead Oy:n sivutoiminen
valmentaja. Tällä hetkellä Mikan erityisrooli on tukea Syväjohtamista
hyödyntävien organisaatioiden valmennusprosesseja. (9/2009).