IT Director
Markon työpäivät täyttyvät elokuusta 2009 alkaen päätoimisesti Fiskars
Oyj:n palveluksessa. Syntyperäisen oululaisen johtamisen kiinnostus syntyi jo varusmiesaikana
Lapin Ilmatorjuntarykmentissä vuonna 1993. Upseerikokelaana Markolle avautui
mahdollisuus kokeilla vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa johtamista
sotilasympäristössä. Palaute oli hyvää asian jäädessä kipinänä takaraivoon ja
kun tammikuussa 1994 Markoa pyydettiin va-palvelukseen samaan paikkaan jatkui
johtamisen kiinnostus, toteuttaminen ja syke vielä vuoden verran Someroharjun
maastoissa. Johtaminen tuntui luontaiselta asialta jossa oli paljon
opittavaa.
Noilta ajoilta jäi palo oppia ja ymmärtää johtamista enemmänkin
erilaisissa ympäristöissä. Vuonna 1997 aloitettu bioanalyytikon tutkinnon
opiskelu antoi mahdollisuuden tutkia ja harjoittaa johtamista jälleen valtion
toimintaympäristöissä - sairaaloissa ja tutkimuslaitoksissa. Syväjohtamisen
siemeniä tuli myös pohdiskeltua ja erityisesti ihmisen yksilöllinen kohtaaminen
oli luonnollisena painopistealueena hoitoalalla toimiessa. Ennen nykyistä
työtään Marko on toiminut myös it-alan yksityisyrittäjänä. Vuonna 2000 Marko sai
työtarjouksen "josta ei voinut kieltäytyä" ja oli aika siirtyä Nokia Oyjn
palvelukseen pääkaupunkiseudulle jossa hän toimi 9 vuotta erilaisissa IT- ja
prosessikehitystehtävissä sekä henkilöstöosastossa. Marko osallistui
syväjohtamisen ensimmäiseen avoimeen kurssiin numero 1 tammikuussa 2003 ja sen
jälkeen sekä henkilökohtainen että organisaation kehittyminen on käyttänyt
vahvasti hyödyksi syväjohtamisen periaatteita ja työkaluja. Laajat globaalit
virtuaaliverkostot erilaisine kulttuureineen tarjoavat erinomaista maastoa
erilaisten johtamis- ja vuorovaikutustapojen hyväksikäyttöön ja
opiskeluun.
Aktiivinen maanpuolustusharrastus on ylläpitänyt ja kasvattanut
johtamis- ja kanssakäymistaitoja mm. maastoharjoituksien vetämisen ja kriisi- ja
sotilasjohtamisen kuusipäiväisten internaattikurssien johtamisen muodossa. Tällä
hetkellä asioita tulee pohdiskeltua myös Reserviupseeriliiton
koulutustoimikunnan jäsenenä reservin uutta yleis- ja sotilasjohtamisen
koulutusohjelmaa laatiessa jossa yhtenä aivan olennaisena kulmakivenä on
syväjohtaminen sekä maakuntajoukkojen johtamiskoulutuksissa. Tämä harrastus
toimii myös fyysisen kunnon ylläpitäjänä ja antaa vaihtelua työympäristöön.
Omaksi vahvuuksikseen Marko on havainnut luontaisen kyvyn muuttaa
johtamistyyliään tilanteen mukaan sekä kyvyn saada aikaan pitkäjänteisiä
muutoksia toimintaympäristössä luottamuksen rakentamisen kautta. Hänen
tavoitteensa johtajana on tukea ja valmentaa alaisiaan, kolleegojaan ja
esimiehiään niin että nämä löytäisivät itsestään jonkun uuden itselleen
aikaisemmin tuntemattoman ulottuvuuden tai vahvuuden jota kautta he löytäisivät
myös uutta vauhtia ja motivaatiota sekä työelämään että henkilökohtaiseen
hyvinvointiin. Kun johtaja on hoitanut vastuunsa oikein, ei hänen viikon tai
parin poissaolonsa vaikuta millään tavalla muun organisaation toimintaan.
Arvolistassa korkealla ovat haasteellisuus, kehittyminen, uskollisuus, Isänmaa
sekä vastuunkanto.
Kehityslauseena Markolla on "Engage and Empower" - koukuta tarvittavat
ihmiset riittävän aikaisin aktiivisesti mukaan ja anna sen jälkeen heille valta
ja vastuu hoitaa asia loppuun haluamallaan tavalla. Seuraavalla kerralla he
ottavat itsenäisesti ja etunojassa vastuun myös alkuvaiheesta. Uusien
työtehtävien ja toimintaympäristön myötä Markon kehityslause tulee myös pian
muuttumaan. 9/2009.