Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO:
Syväjohtamisesta oppia inspiroivaan motivoimiseenRakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO:n organisaatiomalli vaihtui viime vuoden lopussa tiimiorganisaatiosta matriisiin. Uuden toimintakulttuurin soveltamisessa ja avainhenkilöiden valmentamisessa hyödynnettiin syväjohtamisen valmennusta. Samalla saatiin neuvoja henkilöstön motivoimiseen mielekkäällä tavalla.
Yli 25 vuotta rakennusalalla työskennellyt RATEKO:n koulutuspäällikkö Heikki Munukka kuuli syväjohtamisen valmennuksesta ensimmäisen kerran puolustusvoimien kertausharjoituksissa. Sen jälkeen hän tutustui syväjohtamiseen JET-tutkinnoilla sekä Rakennusteollisuus Ry:n johtamisen koulutuksissa.

Kun Munukka muutama vuosi sitten päätyi hakemaan sekä omaan että organisaationsa johtamiseen uusia metodeja ja asiantuntijuutta, oli yhteistyön aloittaminen syväjohtamisen kanssa luontevaa. Välillisesti syväjohtamisen valmennukseen on osallistunut RATEKO:n kautta 45 rakennusliikkeen johtajaa tai tuotannon johtohenkilöä. RATEKO:sta koulutukseen on osallistunut Munukan lisäksi yksi henkilö. Valmennuksen vastaanotto on ollut kokonaisuudessaan varsin positiivinen.
- Omassa organisaatiossani valmennus on herättänyt paljon kiinnostusta. Myös oma tiimini sekä kollegat, esimies ja keskeiset sidosryhmämme ovat valmennuksessa innolla mukana.
- Syväjohtaminen tunnetaan nykyisin myönteisenä johtamisen oppimismetodina hyvin monilla tahoilla, Munukka toteaa.
Positiivisia muutoksiaPuolitoista vuotta syväjohtamisen prosessissa mukana ollut Heikki Munukka sanoo valmennuksen vaikuttaneen positiivisesti omiin johtamistaitoihinsa. Mutta millainen muutos miehessä on sitten tapahtunut?
- Kehittymislauseeni kuluvalle vuodelle on: Löydä tilaa - vala mahdollisuuksia. Olen harjoitellut lausetta lähinnä erilaisiin palavereihin ja yhteistoimintaa vaativiin tilanteisiin valmistautuessani. Tilan löytämisen taustalla ovat olleet myös omat ajan hallintaan liittyvät tarpeeni. Tilaa on myös tarvittu oman tiimin jäsenten tekemisten ja toimintatapojen koordinoinnissa.
Munukka sanoo keskittyneensä tietoisesti valmennuksesta saamiinsa oppeihin ja olevansa tyytyväinen siitä saatuun palautteeseen.
- - Ensimmäisen ja toisen mittauksen väliset tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia. Aion ilman muuta jatkaa valmennusprosessia omatoimisesti.
Hän sanoo soveltavansa syväjohtamisen valmennuksesta saamiaan oppeja myös harrastuksena, Maanpuolustuskoulutuksen kursseilla, joissa Majuri Munukka kouluttaa reserviläisiä mm. sotilasjohtamisen saloihin.
Innostavaa motivointiaValmennuksen myötä organisaatiolle on kirkastunut ajatus siitä, että hyville ja lahjakkaille ihmisille on annettava mahdollisuus työskennellä itsenäisesti omalla osaamisalueellaan, ilman tarpeetonta kontrollia.
- Hyviin tuloksiin päästään kannustamalla, antamalla mahdollisuuksia, motivoimalla inspiroivasti ja huomioimalla henkilöstöä aktiivisemmin, Heikki Munukka kiteyttää.
Hän sanoo syväjohtamisen oppimisprosessin sopivan hyvin rakentamisen toimialalle ja alueen toimijoiden kouluttamiseen.
- Rakentaminen on varsin vuorovaikutteista toimintaa, johon tällaisella valmennuksella ei voi olla kuin hyviä vaikutuksia.
Syväjohtamisen vaikuttavuutta RATEKO:n toimintaan on mitattu myös valmennusohjelman palautteilla, joka on ollut pääsääntöisesti kiitettävää.
- Monet valmennuksen käyneet ovat pian löytäneet itsensä vaativimmilta paikoilta ja haastavammista esimiestehtävistä, Munukka päättää.
TARU SCHRODERUS
Pähkinänkuoressa:
Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKORATEKO on Rakennusteollisuus RT ry:n omistama ammatillinen erikoisoppilaitos, joka toimii ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisena ammatillisena erikoisoppilaitoksena. RATEKO antaa rakennusalan ammatillista ja ammatillisiin tutkintoihin valmistavaa koulutusta ja järjestää tutkintoja sekä harjoittaa toimialaansa kuuluvaa palvelu-, neuvonta- ja tutkimustoimintaa. RATEKO toimii valtakunnallisesti yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen sekä RT:n ja sen toimialojen sekä suunnittelu- ja kiinteistöalan eri toimijoiden kanssa. RATEKON toimitilat sijaitsevat Helsingin Pohjois-Haagassa.