|
Deep Lead valmentaa 350 esimiestä Lemminkäisellä
Tavoitteena esimiestaidoiltaan rakennusalan parhaat esimiehet
Yritysvalmennuspalveluja tarjoava Deep Lead Oy ja rakennuskonserni Lemminkäinen ovat sopineet kolme vuotta kestävästä valmennusyhteistyöstä. Deep Lead valmentaa Lemminkäisellä noin 350 esimiestä syväjohtamisen oppimisohjelmaan, jonka kohteena ovat valmennettavien vuorovaikutustaidot ja käyttäytyminen. Lisäksi syväjohtamisen työkalut tulevat osaksi Lemminkäisen henkilöstön kehittämistä.
”Koulutettavat henkilöt saavat käyttöönsä uudenlaisia työkaluja, joiden avulla he voivat omalta osaltaan edistää vuorovaikutteisen ja luottamukseen perustuvan työkulttuurin toteutumista arjessa. Organisaatiolle se antaa työkalun vallitsevan vuorovaikutuskulttuurin muutokseen ja esimiestyön kehittämisstrategian luomiseen”, kertoo Deep Leadin toimitusjohtaja Jarno Anttalainen.
Syväjohtamisen opit tunnetaan jo Lemminkäisen johdossa. Nyt alkanut laajamittainen kehittämistyö on jatkoa jo neljä vuotta kestäneelle ylimmän johdon valmennustyölle. ”Ilman johdon omaa esimerkkiä, ei tällaista hanketta kannata lähteä ajamaan organisaation muihin osiin”, Anttalainen huomauttaa.
”Osana Lemminkäisen uusitun strategian käytäntöön vientiä käynnistämme EsimiesAkatemia LEKAn, jossa Syväjohtaminen on yksi valmennuskokonaisuuden neljästä modulista, Lemminkäisen henkilöstöjohtaja Tiina Kihlakaski kertoo.
”Tavoitteenamme on kehittää johdon ja päälliköiden vuorovaikutustaitoja niin, että strategiakauden päättyessä Lemminkäisen esimiehet ovat esimiestaidoiltaan rakennusalan parhaita”, Kihlakaski jatkaa.
Syväjohtamisen metodin juuret ovat dosentti Vesa Nissisen puolustusvoimissa kehittämässä vuorovaikutukseen perustuvassa mallissa, joka korostaa ihmisten eikä asioiden johtamista. Syväjohtamisessa ei ole kyse erikseen opetettavista tempuista, vaan valmennuksesta, joka antaa yksilölle kestävän, itseohjautuvuutta tukevan perustan ihmisenä ja johtajana kehittymiselle ja kasvamiselle.
Syväjohtamisen tuloksia ja vaikuttavuutta myös mitataan. Lemminkäisellä mittareina käytetään sekä pehmeitä että kovia arvoja. Pehmeitä mittareita ovat muun muassa sairauspoissaolot, vaihtuvuus ja henkilöstötyytyväisyys. Lisäksi valmennuksen vaikuttavuutta tullaan tutkimaan liiketoiminnan mittareilla.
Lisätietoja:
Deep Lead Oy
Toimitusjohtaja Jarno Anttalainen
p. +358 40 554 3840, jarno.anttalainen (at)deeplead.com
Lemminkäinen Oyj
Henkilöstöjohtaja Tiina Kihlakaski
p. +358 40 546 5760, tiina.kihlakaski(at)lemminkainen.fi
Deep Lead lyhyesti
Suomessa kehitettyä syväjohtamisen teoriaa yksinoikeudella hyödyntävä valmennusyritys Deep Lead Oy on perustettu vuonna 2002. Deep Lead valmentaa yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä löytämään itsessään olevan potentiaalin. Valmennuksella tarkoitetaan kaikkia niitä ajattelu- ja toimintatapoja, joilla kehitetään sekä yksilöiden vuorovaikutuskäyttäytymistä että organisaatioiden kulttuuria. Deep Lead Oy:n liikevaihto vuonna 2008 oli 1,34 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 5 vakituista työntekijää sekä 30 valmentajaa.
Lemminkäinen lyhyesti
Vuonna 1910 perustettu Lemminkäinen on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla ja rakentamisen kaikilla osa-alueilla toimiva rakennuskonserni. Lemminkäinen-konsernin liiketoiminta on jaettu neljään toimialaan: talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet.
Lemminkäinen-konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 2,5 miljardia euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes yhtiön koko liikevaihdosta. Konsernin palveluksessa on noin 9 800 henkilöä, joista neljännes työskentelee ulkomailla. Konsernin emoyhtiö Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä.
|