Soveltuvuus
Syväjohtaminen®-menetelmä soveltuu erinomaisesti esimiehille, johtoryhmille, asiantuntijoille, myyjille, asiakaspalvelijoille ja opettajille. Kaikille, joiden tuloksen tekemiseen on välttämätöntä olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Henkilöstön valmennus on yrityksille aika ajoin välttämätöntä. Laadukas valmennus myös lisää yrityksen kannattavuutta. Vuorovaikutustaidot ovat paitsi yksilötason, myös ryhmien kannalta välttämättömiä taitoja. Tehokas ja tuloksellinen johtoryhmätyöskentely on mahdollista vain jos johtoryhmän sisäinen vuorovaikutus toimii. Samaa pätee yksilön vuorovaikutustaitoihin. Mitä parempia ne ovat, sitä tuloksellisempia yksilöt ovat.
Asiantuntijatehtävissä toimivat ihmiset ovat kokeneet Syväjohtaminen®-menetelmiin perustuvat valmennukset tehokkaiksi apuvälineiksi oman vuorovaikutuskäyttäytymisensä kehittämisessä. Saamalla palautetta omasta vuorovaikutuskäyttäytymisestään he ovat pystyneet kehittämään sitä ja varmistamaan, että omat sidosryhmät ovat heidän viestiensä takana.
Myyntityö, jossa käytännössä jatkuvasti mitataan omaa vuorovaikutustaitoa niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin taholta, on erinomainen kehityskohde Syväjohtaminen®-menetelmien avulla. Erinomaiset myyntitulokset edellyttävät myös erinomaista vuorovaikutuskäyttäytymistä. Samoin myyntiä lähellä olevat asiakaspalvelutehtävät toimivat yrityksen käyntikortteina asiakkaalle. Tavoitteellinen vuorovaikutus on asiakaspalvelutehtävissä työskentelevän päivittäinen työväline, jolla on suora yhteys asiakastyytyväisyyteen.
Vaikka Syväjohtaminen® on menetelmänä alun pitäen kehitetty esimiestehtävissä toimiville, sopii se luonteeltaan erinomaisesti myös opettajille ja muille pedagogisissa tehtävissä toimiville henkilöille. Opettajan työ kun on mitä suurimmassa määrin vuorovaikutusta.
Avoimet valmennukset
Katajanokan kasino, HELSINKI
Uutiset
Ota yhteyttä
Soita meille: 010 281 5590
(ma-pe 08-17)
Tai laita meille sähköpostia
info@deeplead.com
(vastaamme 24h kuluessa)


