2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
Syväjohtamisesta syntyi yhteinen johtamisen kieli
Matti Nissinen, Itä-Suomen syyttäjänvirasto
Itä-Suomen syyttäjänviraston organisaatiorakenne uudistui kaksi vuotta sitten. Muutoksen jalkauttamiseen ja johtamiseen kaivattiin ulkopuolista sparrausta ja yhteistä kieltä. Sen johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen löysi Syväjohtamisen valmennuksesta.
33 syyttäjää, 22 sihteeriä ja yksi hallintosihteeri. Melkoinen orkesteri, jonka jäsenet on kaiken lisäksi ripoteltu kahdeksalle eri paikkakunnalle. Itä-Suomen syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli kaksi vuotta sitten melkoisen haasteen edessä. Miten johtaa sirpaleista organisaatiota, kun kommunikointi tapahtuu pääasiallisesti puhelimessa tai sähköpostitse? Kuinka toimia lähiesimiehenä kolmelle vähäisellä johtamiskokemuksella varustetulle syyttäjälle, jotka toimivat oman toimensa ohessa virastojensa apulaispäälliköinä? Ja kuinka tehdä eri toimipaikoista yksi yhteisö?
- Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen ja johtamisen kannalta olimme – ja olemme edelleen - melkoisen haasteellinen toimintaympäristö. Syväjohtamisen valmennuksesta saadut opit osuivat organisaatioomme todella hyvin, sillä johtamisen kehittämisessä ja kouluttamisessa olimme varsin neitseellistä maaperää, Nissinen toteaa.

Matti Nissinen, Itä-Suomen syyttäjänvirasto
Keskeinen kehittämisväline
Itä-Suomen syyttäjänviraston päätoimipaikalta Mikkelistä käsin työskentelevä Matti Nissinen on käynyt syväjohtamisen valmennuksen avoimen kurssin jo edellisessä työpaikassaan, valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjänä.
- Sen jälkeen apulaispäälliköt ja hallintosihteeri kävivät läpi saman valmennuksen, hän kertoo.
Matti Nissisen mukaan syväjohtaminen on ollut johtamistaitojen keskeinen kehittämisväline. Valmennuksen myötä hänen oli helpompi ”myydä” ajatus uudenlaisesta toimintamallista, lähiesimiehisyydestä, apulaispäälliköille ja koko organisaatiolle. Myös keskinäiset kommunikointitaidot kohentuivat.
- Suurin valmennuksesta saatu hyöty on ollut yksi ja yhteinen johtamisen kieli, joka meiltä puuttui. Aiemmin yksi puhui aidasta ja toinen aidan seipäistä. Nyt olemme kaikki heti kartalla, kun puhutaan johtamiseen ja etenkin vuorovaikutukseen liittyvistä asioista.
Avoimen kurssituksen jälkeen virastossa teetettiin DL-työyhteisöprofiili, jota purettiin johtoryhmän yhteisessä, Juri Haverisen vetämässä valmennussessiossa viime keväänä. Samalla päivitettiin henkilökohtaisia kehittymissuunnitelmia. Tilaisuus lisäsi merkittävästi osallistujien kollektiivista ymmärrystä johtamisen ja vuorovaikutuksen onnistumisen merkityksestä koko yhteisön työhyvinvoinnin kannalta.
- Ilman kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta on hankala johtaa. Pyrin toteuttamaan henkilökohtaista kehittymislausettani ”tulen ja osoitan arvostavani” aiempaa useammin ja pistäytymään palvelutoimistoissamme pyytämättä, jotta johtaminen ei jäisi sähköpostijohtamisen tasolle, Nissinen aprikoi.
- Ex tempore -pohjalta tekemäni vierailut ovat aiheuttaneet hämmästystä, mutta alkuhämmingin jälkeen on päästy käymään erittäin hyviä keskusteluja mitä erilaisimmista arkisista asioista. Juuri sellaiset keskustelut lujittavat yhteishenkeä, Nissinen pohtii.
Luottamusta ja arvostusta
Mikkelin lisäksi Pieksämäellä, Savonlinnassa, Joensuussa, Nurmeksessa, Varkaudessa, Iisalmessa ja Kuopiossa toimivassa Itä-Suomen syyttäjänvirastossa työilmapiiriin vaikuttavia asioita pidetään erittäin tärkeinä. Työhyvinvointi on ammattitaidon ja oikeudenmukaisuuden ohella yksi syyttäjälaitoksen arvoista. Viime joulukuussa edellisen kerran mitatun työilmapiirin kohentuneista tuloksista Matti Nissinen on valmis jakamaan kiitosta myös syväjohtamisen valmennukselle.
- Tulokset osoittavat, että valmennuksessa esiin nousseisiin epäkohtiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen on panostettu ja siinä on myös onnistuttu. Kun tulokset saatiin, niistä oli mukava raportoida Jurillekin.
Matti Nissisen mukaan toimiva organisaatio rakentuu yhteisöllisyydelle, jonka syntyminen vaatii aikaa, luottamusta ja arvostuksen osoittamista.
- Kun osoitan arvostavani toisen työtä, keskinäinen luottamuksemme kasvaa. Niin vaikeaa kuin se tällaisessa sirpaleorganisaatiossa onkin, pyrin olemaan aktiivisesti läsnä ja tukena arjessa, enkä vain yhteisissä kokouksissa.
Itä-Suomen syyttäjänviraston syväjohtamisen valmennus jatkuu syksyllä uusintaprofiileilla. Myöhemmin syksyllä ovat vuorossa koko viraston tyhy-päivät, jossa lähiesimiehet kertovat mm. siitä, mitä ovat omien vuorovaikutustaitojensa ja johtamisensa kehittämisen eteen tehneet.
- Ideaalitilanne olisi sellainen, jossa myös johdettavat osallistuisivat aktiivisesti esimiehensä vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, Nissinen päättää.
TARU SCHRODERUS, 14.4.2009
Itä-Suomen syyttäjänvirasto
Itä-Suomen syyttäjänvirasto on yksi Suomen 15:sta alueellisesti toimivasa syyttäjänvirastosta. Itä-Suomen syyttäjänvirasto toimii kahdeksalla eri paikkakunnalla, jotka ovat Mikkeli, Kuopio, Pieksämäki, Savonlinna, Joensuu, Nurmes, Varkaus ja Iisalmi. Itä-Suomen syyttäjänviraston palveluksessa työskentelee 33 syyttäjää, 22 sihteeriä sekä yksi hallintosihteeri. Syyttäjänviraston johtajana toimii johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen.
Avoimet valmennukset
Katajanokan kasino, HELSINKI
Uutiset
Ota yhteyttä
Soita meille: 010 281 5590
(ma-pe 08-17)
Tai laita meille sähköpostia
info@deeplead.com
(vastaamme 24h kuluessa)


