2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
Vuorovaikutus uusille urille
Birger Ylisaukko-oja, Pohjolan Voima
On helppo sanoa, että erilaisuus on rikkautta, mutta sen hyväksyminen onkin jo paljon vaikeampaa. Erilaisuuden sietäminen ja sen kääntäminen työyhteisön voimavaraksi on taito, jonka PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Birger Ylisaukko-oja sanoo oppineensa Syväjohtamisen valmennuksen avulla.
PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Birger Ylisaukko-oja puhuu johtamisen sijaan mieluummin vuorovaikutuksesta, johon hän kokee saaneensa aivan uudenlaisen näkökulman Syväjohtamisen valmennuksen myötä. Birger sanoo ymmärtävänsä muita ihmisiä ja heidän toisinaan ristiriitaista käyttäytymistään huomattavasti paremmin kuin ennen.
- Nykyisin mietin, miten johdan, olenko motivoiva ja miten saan ihmiset toimimaan haluamallani tavalla. Ymmärrän, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja että kaikki eivät toimi, kuten toivon tai haluaisin. Siitä huolimatta he voivat olla työyhteisön kannalta äärimmäisen arvokkaita. Syväjohtamisen myötä konfliktitilanteisiin on löytynyt uusia ratkaisutapoja , hän kertoo.
Solmukohdat auki
Pellosta kotoisin oleva Birger Ylisaukkoja on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Pohjolan Voimaan kesätöihin vuonna 1972 tullut Ylisaukko-oja kertoo kesätyöpestin vaihtuneen yhtiön vesivoiman ympäristöasiain hoitajaksi ja sittemmin koko konsernin ympäristöjohtajaksi. Vuonna 2005 hänet nimitettiin Pohjolan Voiman vesivoimatuotannosta vastaavan tytäryhtiön, PVO-Vesivoiman toimitusjohtajaksi.
Vuonna 2004 Syväjohtamiseen tutustunut Ylisaukko-oja sanoo kokeneensa ”herätyksen” hyvin nopeasti.
- Olin ollut jo pitkään kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä. Totesin, että tämä valmennus on saatava koko työyhteisölle. Järjestimme asian niin, että 70 henkilön työyhteisömme jaettiin neljään ryhmään, jotka jaettiin vielä neljän tai viiden hengen pienryhmiin. Pienryhmistä muodostettiin sekaryhmiä niin, että kukaan ei päässyt lähimpien työtovereidensa kanssa samaan ryhmään. Kaikki ryhmät ovat osallistuneet neljän päivän valmennukseen, joissa kaikissa olen ollut myös itse mukana.
Valmennuksesta saadut opit ovat jalkautuneet työyhteisöön varsin hyvin. Solmukohdat ja patoutumat ovat auenneet - jopa sellaiset, jotka olivat hanganneet vuosia joitakin työntekijä-esimies –pareja . Pienryhmissä ihmiset ovat avautuneet ja erilaiselle käyttäytymiselle on saatu selityksiä. Vuorovaikutusvalmennuksesta on tullut osa kahvipöytäkeskusteluja ja päivittäistä toimintaa.
- Kyllä meillä edelleen riidellään, mutta nykyisin sekin tapahtuu vuorovaikutuksen hengessä, Ylisaukko-oja naurahtaa.
Muutoksia omassa käyttäytymisessä
Johtamis- ja vuorovaikutustaitojen kohentumisen lisäksi Birger Ylisaukko-oja sanoo saaneensa Syväjohtamisesta helpotusta myös omaan oloonsa.
- Syväjohtamisen valmennus on vaikuttanut paljolti omaan käyttäytymiseeni. Nuorempana olin rehellisesti sanottuna melkoinen tiukkapipo ja sinkoilin vähän joka suuntaan. Kaikenlaisen erilaisuuden hyväksyminen oli minulle vaikeaa. Nyt tilanne on huomattavasti parempi ja muuttunut melkoisesti. Esimerkiksi perhepiirissä sellaiset asiat, jotka ovat rassanneet minua vuosia, ovat lakanneet vaivaamasta. Sama ilmiö on tapahtunut myös töissä.
Birgerille on tehty vuosien saatossa neljän Syväjohtamisen profiilia, jotka hän on kokenut varsin totuudenmukaisiksi.
- Mielestäni 360-profiili on yksi valmennuksen parhaita elementtejä, sillä se tekee asian omakohtaiseksi. Viimeisessä profiilissani lähimpien alaisteni antama palaute ihmisten yksilöllisestä kohtaamisesta oli notkahtanut selvästi. Syy siihen lienee vähäinen läsnäoloni, sillä viime aikoina olen pitänyt heihin yhteyttä lähinnä sähköpostitse. Olen luvannut, että tilanne muuttuu, kunhan työn alla oleva projekti saadaan suvantovaiheeseen.
Birger Ylisaukkoja kertoo muistuttavansa itseään kehittymislauseestaan päivittäin. ”Kuuntele, kiitä ja kannusta” kulkee alitajunnassa mukana niin työssä kuin kotonakin.
- Erityisesti pyrin kiinnittämään huomiota kiittämiseen ja pahoittelen, kun sattuu moka. Yritän löytää aikaa ihmisten aktiiviseen kuunteluun muulloinkin kuin kehityskeskusteluissa. Pitkät automatkat ovat tähän tarkoitukseen hyviä. Kannustamista saisin silti tehdä enemmän, Birger Ylisaukko-oja pohtii.
TARU SCHRODERUS, 11.2.2009
Pohjolan Voima
Pohjolan Voima on perustettu vuonna 1943. Yhtiön perustajaosakkaat olivat suomalaisia metsäteollisuusyhtiöitä. Myöhemmin yhtiön osakkaiksi on tullut myös kuntien energialaitoksia ja -yhtiöitä sekä muuta teollisuutta. Länsirannikon Voima Oy ja Etelä-Suomen Voima Oy fuusioitiin 1990-luvulla Pohjolan Voimaan, joka osti myös Oy Nokia Ab:n energialiiketoiminnan.
Pohjolan Voima jalostaa energiaa vedestä, uraanista, puusta, turpeesta, hiilestä, kaasusta, tuulesta ja peltobiomassoista. Yhtiö myös kehittää ja ylläpitää alan teknologiaa.
Avoimet valmennukset
Katajanokan kasino, HELSINKI
Uutiset
Ota yhteyttä
Soita meille: 010 281 5590
(ma-pe 08-17)
Tai laita meille sähköpostia
info@deeplead.com
(vastaamme 24h kuluessa)


