Heikki Wiik
Kirurgi
Heikki Wiik valmistui lääkäriksi 1980-luvun lopulla. Terveyskeskuspalvelujen jälkeen hän erikoistui ensin kirurgiaan ja sen jälkeen vatsaelinkirurgiaan. Kliinisenä työnään hän on hoitanut erilaisia kirurgisia sairauksia parin kymmenen vuoden ajan. Huomattava osa työstä on ollut syöpäpotilaiden hoitoa.
Heikki väitteli lääketieteen tohtoriksi v. 2002. Samana vuonna hän hankki terveydenhuollon hallinnon pätevyyden. Keväällä 2005 hän sai päätökseen Oulu Business Excellence-koulutusohjelmassa suoritetun executive MBA-tutkinnon (strategisen johtamisen ohjelma).
Heikki on työskennellyt Oulun Yliopistollisen sairaalan kirurgian klinikassa vuodesta 1994. Vuosina 1999-2010 hän toimi klinikan hallintolääkärinä toimenkuvanaan asiantuntijaorganisaation henkilöstöjohtaminen kaikkine osa-alueineen. Vuoden 2011 alusta alkaen Heikki on ollut pehmytkudoskirurgian (sydän- ja rintaelinkirurgia, verisuonikirurgia, yleiskirurgia, gastroenterologinen kirurgia ja urologia) vastuualuejohtaja.
Heikki on Oulun Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan johtamiskoulutuksen vastuuhenkilö. Hän on myös vuonna 2008 alkaneen Oulun Yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon moniammatillisen johtamiskoulutuksen johtaja.
Kuten monella muullakin alalla, myös terveydenhuollossa on suomalainen terveydenhuoltohenkilökunta tiedoiltaan ja taidoiltaan maailman parhaimmistoa. Heikin vankkumaton mielipide on, että myös näiden asiantuntijoiden johtamisen tulee olla samalla tasolla.
Syväjohtamiseen hän tutustui yksikön osallistuessa sairaanhoitopiirissä järjestettyyn pilottiin. Palaute koulutuksen käyneiltä esimiehiltä oli niin hyvä, että ohjelmaa laajennettiin ja tällä hetkellä siihen on osallistunut jo lukuisia henkilöitä sekä lääkäri- että hoitajakunnasta.
Syväjohtamisessa Heikkiä viehättävät erityisesti perustana oleva vahva tieteellinen taustatyö ja se, että konseptia on testattu laajasti niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin yhteisöissä. Kiireisessä työelämässä syväjohtamisen ohjelma on erittäin käytännönläheinen ja tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden palautteista oppimiseen.
Omana kehittymisalueenaan Heikki pyrkii keskittymään inspiroivaan tapaan motivoida. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. toiminnan tavoitteiden ja yhteisten pelisääntöjen jatkuvaa selkiyttämistä (sekä itselle että muille).
Kehittymislauseena on tällä hetkellä ”Keskusteluta aktiivisemmin ja muista perustelut”.
Heikin sydäntä lähellä ovat lapset ja puoliso. Vapaa-ajanviettotavoista tärkeimmät liittyvät liikuntaan. Kesäisin hän harrastaa mm. juoksua ja kajakkimelontaa. Talvella mukana kuvioissa ovat hiihto ja lumilautailu. Musiikkiharrastus Cool Operator-bändin rumpalina on ympärivuotinen.
Avoimet valmennukset
Katajanokan kasino, HELSINKI
Uutiset
Ota yhteyttä
Soita meille: 010 281 5590
(ma-pe 08-17)
Tai laita meille sähköpostia
info@deeplead.com
(vastaamme 24h kuluessa)


