Avoimet valmennukset

Syväjohtaminen®

Syväjohtaminen® avoin valmennus

Syväjohtaminen® - avoin valmennusohjelma sopii henkilöille, jotka haluavat kehittää itseään työpaikalla ja työpaikan ulkopuolella. Ohjelman ensisijaisena päämääränä on auttaa ihmistä itseään kehittymään oman käyttäytymisensä kriittisessä arvioinnissa ja vuorovaikutustaitojensa kehittämisessä. Tavoitteena on ohjata osallistujat löytämään itsessään piilevät voimavarat. Ohjelma antaa kestävän, itseohjautuvuudelle rakentuvan perustan kasvaa ja kehittyä niin ihmisenä, asiantuntijana kuin johtajanakin. 

Valmennuksessa osallistujien erilaiset taustat ja kokemukset mahdollistavat käytännönläheisen ajatusten vaihdon. Ohjelma koostuu neljästä lähipäivästä ja päivien väliin sijoittuvista tehtävistä. Ohjelma on laajuudeltaan 5 opintopistettä ja hyväksiluetaan osana useita yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintoja.

Osallistujat saavat kaksi henkilökohtaista 360-palautetta, joiden pohjalta heille laaditaan kehittymissuunnitelmat. Ensimmäisen profiilipalautteen yhteydessä kullakin osallistujalla on mahdollisuus 30-45 minuutin henkilökohtaiseen kehityskeskusteluun valmentajan kanssa.

Valmennuksen osallistujahinta on 2 450 €. Jos työyhteisöstäsi osallistuu useampia henkilöitä, niin kysythän osallistujatarjouksemme? Hintaan sisältyy valmennuspalvelut, oppimismateriaalit sekä ruoka- ja kahvitarjoilut ja vaatesäilytysmaksu valmennuspäivinä, oman valmentajan tuki koko ohjelman ajan, kaksi henkilökohtaista profiilipalautetta sekä yksi henkilökohtainen profiilikeskustelu valmentajasi kanssa. Hintaan lisätään voimassa oleva alv.

Mukaansatempaava koulutus ja selkeät opetusmateriaalit. Ei "korkealentoista psykologiaa" vaan selkeää ja havainnollistavaa koulutusta.

-Valmennettava

Lähipäivien sisältö

Valmennuksen tavoitteet

Syväjohtaminen® -ihmis- ja oppimiskäsitys

Mitä on tavoitteellinen vuorovaikutus? 

Syväjohtaminen® -viitekehys ja -malli

Toimintaympäristö ja johtaminen

Profiilipalautteen keruun ohjeistus

Profiilin tulkinta

Itsetuntemuksen kehittäminen ja palautteeseen suhtautuminen

Oman toiminnan kriittinen arviointi (kahdenkeskinen palautekeskustelu valmentajan kanssa)

Oman kehittymissuunnitelman aloittaminen

Arvojen kehä

Oman oppimisen seuranta ja kokemusten jakaminen ryhmässä

Toistoprofiilin tulkinta

Kehittymissuunnitelman päivitys

Kehittymisen seuranta ja raportointi


Saamaamme palautetta

  • Valmentaja on itse todella innostunut ja osaa heittäytyä
  • Asia on hallussa ja esitystapa toimii. Vaikea tuosta on paremmaksi laittaa.
  • Valmentaja on todellinen ammattilainen työssään, kokemus ja osaaminen näkyy
  • Saa porukan avautumaan ja luottamus syntyy välittömästä
  • Käytiin paljon asioita läpi mutta ei ollut kiireen tunnetta. 

Avoimet valmennukset

Syväjohtaminen® avoin valmennus 111

16.05.2024 - 12.12.2024

Syväjohtaminen® avoin valmennus 112

14.11.2024-12.06.2025

Ota yhteyttä

Haluatko keskustella lisää?